Tällä hetkellä ajankohtaista

 

Dekkarit festivaali Varkaudessa

Heinäkuu, 2017



Olimme mukana eilen Dekkariseikkailu -ohjelmalla Varkaudessa Dekkarit festivaali -tapahtumassa. Yhteenvetona voisi todeta, että kulttuurituottajat Kati ja Teemu Paananen olivat tehneet kovan työn organisoidessaan monipuolista ohjelmaa tapahtumaan. Päiviönsaaresta löytyi useita kohteita, joissa saattoi piipahtaa. Esiintyjäkaarti oli hyvä. Erilaisissa paneeleissa saattoi keskustella myös kirjailijoiden ja näyttelijöiden kanssa. Mukana olivat Heidi Roth, Jarmo Mäkinen, Juha Tahvanainen, Ari Wahlsten, Jasu Rinneoja, Timo Sandberg, Nina Hurma, Tapani Bagge, Christian Rönnbacka ja Grant Nicol. Asiantuntijuutta edusti Paula Arvas. Oman mielenkiintoisen lisänsä toi Ylen tuotantotiimi, joka teki tapahtumasta ohjelmaa uuteen Egenland -ohjelmaan ja kulki koko Dekkariseikkailu -ohjelman ajan dekkarivieraiden mukana kuulustelukohteilla.
Paikallisia ravintoloita oli saatu värvättyä salakapakoiksi, ja drive in -leffojakin esitettiin useita kertoja viikonlopun aikana. Kirjamyyntiä oli järjestetty ja lauantain gaalaillallinen oli loppuunmyynty klubitalolla.
Silti jäi myös parannettavaa. Klubitalon miljöö oli ankea. Se ei johtunut menneillään olevasta remontista, vaan siitä, ettei tapahtumaa varten oltu nähty lainkaan vaivaa miljöön suhteen. Klubitalolla on epäsiistiä, eikä muutaman kuukauden valmisteluaikakaan ollut riittänyt edes kunnollisten tuolien järjestämiseen. Gaalaillallisen hinnoittelu oli epäonnistunut, josta mekin saimme kuulla kunniamme, eräältä ei niin palvelualttiilta miekkoselta. Toivottavasti muut mukana olleet esiintyjät eivat saaneet samanlaista kohtelua, mitä me saimme. Surullista. Mutta missä olivat ihmiset? Luulisi, että pienessä kaupungissa tällainen tapahtuma herättäisi kiinnostusta, jos ei muiden, niin ainankin lehdistön riveissä. Paneeleissa ei valitettavasti näkynyt lehdistöä, eikä kovin paljon kuulijoitakaan. Jospa ne tahot, jotka eivät nyt ihan viimeisen päälle onnistuneet, ottavat opikseen, ja onnistuvat ensi vuonna.

Tapani Bagge oli kertomassa miten rikoskirjat syntyvät. Mainio sauma ottaa yhteisselfie.

Henkilön DEKKARISEIKKAILU - Suomen jännittävin iltaohjelma kuva.




Dekkariarkisto

» Dekkariseikkailu Ylen Egenland -ohjelmassa
» Kevään ja alkukesän tyhy-päivät ja virkistysillat
» Suosittelulahjana illallinen kahdelle
» Kevään tyhy-päivät ja virkistysillat
» Pikkujoulut
» Ohjelmapalvelut - Tyhy-päivä tai -ilta virkistää
» Dekkarit festivaali Varkaudessa
» NÄYTTELIJÖIDEN ESITTELYJÄ Tampere
» NÄYTTELIJÖIDEN ESITTELYJÄ Helsinki
» NÄYTTELIJÖIDEN ESITTELYJÄ Kuopio
» NÄYTTELIJÖIDEN ESITTELYJÄ Jyväskylä
» Uusi yhteistyökumppanimme Oulussa
» Menestystä työyhteisöön
» Dekkarit Festivaali 28.-30.7.2017 Varkaudessa
» Mukavaa vuoden 2017 alkua
» Hyvää Joulua
» Pikkujouluohjelmaa
» Pikkujouluvarauksilla alkaa olla kiire
» Syksyn hämärät illat
» Uusi yhteistyökumppani
» PAIKKA AVOINNA PAPARAZZILLE
» Juuri julkaistua
» Uusia kirjoja myös Jarkko Sipilältä ja Markku Ropposelta
» Seppo Jokiselta uusi kirja
» Uusia näyttelijöitä Tampereella
» Yrityksemme täytti 25 vuotta
» Uusia näyttelijöitä Kuopioon
» Kevään tyhy-päiviä ja virkistysiltoja varataan nyt
» PIKKUJOULUOHJELMA
» Savon hotellit mukana Dekkariseikkailu-ohjelmassa
» Yhteistyö Jyväskylän Sokos hotellien kanssa aloitettiin
» Dekkariseikkailu-ohjelmaa tarjotaan nyt myös Original Sokos Hotel Puijonsarvessa ja Break Sokos Hotel Tahkossa
» KEVÄTETU
» Pikkujouluohjelma
» Syyskausi on käynnistynyt
» Veli-Matti Ahonen nimitettiin johtavaksi ohjelma-avustajaksi
» Huomenna alkaa kevätkausi
» Kevät keikkuen tulevi
» Hyvää Joulua
» Jyväskylässä pikkujouluseikkailut on aloitettu.
» Pikkujouluvaraukset
» Rakastajaa odotellessa
» Viimeinen Kuhala ?
» Helsingin kirjauutuuksia toimittajilta
» Lisää vuoden 2013 kirjauutuuksia
» Vuoden kirjauutuuksia
» Jyväskylään kevääksi kaksi uutta ohjelmaa
» Oulu mukaan Dekkariseikkailu-ohjelman pariin
» Syystalven pimenevät illat
» Pikkujoulujen aikaan
» Ohjelmapalvelut Helsingissä
» Syksyn TYKY-päiviä ja pikkujouluvarauksia
» Ohjelmapalvelu kevään virkistyspäiväksi
» Turkuun ja Hankoon heti varauksia
» Hanko ja Turku valmiita vastaanottamaan vieraita
» Mediasta kerättyä
» Dekkariseikkailu laajenee edelleen
» Tapani Bagge HOTSIT
» Seppo Jokinen MAKSUN PAIKKA
» Tapani Bagge TAKAKONTTI