Tällä hetkellä ajankohtaista

 

Tapani Bagge TAKAKONTTI

Heinäkuu, 2011




Jiri laski öljykanisteria takaisin Corollan tavaratilaan, kun joku pamautti takaluukun hänen päähänsä. Se sattui saatanasti. Hän näki tähtiä, mutta yritti kääntyä katsomaan kuka häntä oli lyönyt. Se oli virhe. 

Takaluukku pamahti uudestaan, nyt vasempaan ohimoon, ja joku tyrkkäsi Jiriä selkään niin että hän horjahti pää edellä takakonttiin. Polvet iskivät puskuriin, reidet tavaratilan reunaan. Hän yritti heittää kädet eteen, mutta joku tarttui hänen jalkoihinsa ja vippasi niitä vasemmalle ja ylös ja eteenpäin. 

Jiri päätyi takakontin pohjalle kaksinkerroin, pää ja jalat samaan suuntaan, kolhaisi lonkkansa peltiseen työkalupakkiin ja takaraivonsa hallitunkin kulmaan. Sitten takaluukku pamahti kolmannen kerran, nyt kiinni.

Etuovet kävivät ja moottori hyrähti käyntiin.


Kun Jiri heräsi, Corolla oli liikkeellä. Takaluukun kulahtaneiden tiivisteiden raoista paistoi yhä päivä. Musta auto imi hyvin lämpöä eikä takakontissa ollut ilmanvaihtoa. Jiri oli hiestä märkä. 

Puhki ruostuneen pakoputken pärinän yli kuului kovaäänistä keskustelua matkustamosta. Ilma oli huonoa, pakokaasut tunkivat tavaratilaan ja Jiriä pyörrytti. Se saattoi kyllä johtua päähän osuneista iskuistakin.

Ajatus kulki tahmeasti. Jiri yritti järkeillä, kuka hänet oli siepannut ja miksi. Vaihtoehtoja riitti. Ex-muijan kavereita, entisiä omia kavereita, kapakkatuttuja joille oli tullut auottua päätä. Hän oli aina ollut paha suustaan, ja usein hän oli joutunut sen takia kuseen. Mutta jollainhan sitä pienuuttaan piti tasoittaa.

Velkoja Jirillä ei ollut. Varastomiehen liksalla maksoi yksiön vuokran kevyesti, ja Corollankin hän oli ostanut käteisellä, säästöistään.

Tyyppejä oli joka tapauksessa vähintään kaksi. Yksi oli paukuttanut Jiriä takaluukulla päähän, toinen tyrkännyt selästä ja vipannut jalat kyytiin. Kumpaakaan hän ei ollut nähnyt kunnolla. Hän oli kyllä nähnyt ja kuullut heidän tulevan, mutta luullut heidän menevän johonkin toiseen autoon.

Corolla hidasti risteyksessä, kurvasi ja kiihdytti. Jiri mietti. Mihin häntä oltiin viemässä? Metsätielle tai soramontun pohjalle tapettavaksiko? Vai pitikö häntä vain varoittaa?

Helvetti, kännykkäkin oli jäänyt keittiön pöydälle. Mitähän Meku ajattelisi, kun häntä ei kuuluisi, vaikka oli sovittu että lähdetään katsomaan Mekun vanhempien mökki? Luultavasti pitäisi sitä vain taas yhtenä oharina. Ja juuri kun Jiri oli arvellut pääsevänsä lopultakin pukille. Koko kesän Meku oli lykännyt mökille lähtöä milloin milläkin verukkeella, mutta nyt oli jo näyttänyt hyvältä. Helvetin helvetti.

Samassa käännyttiin taas, nyt soratielle. Vauhti hidastui hieman, mutta Corollan iskarit olivat jo vanhat ja väsyneet. Jiri ja työkalupakki ja hallitunkki ja öljykanisteri ja muut pomppivat kuoppien kohdalla pitkin tavaratilaa ja törmäilivät toisiinsa. Jiri sai uusia kolhuja vähän joka puolelle. Naamaa hän sentään onnistui suojaamaan käsillään.

Mentiin alamäkeen, töyssähdettiin pehmeämmälle hiekalle. Auto pysähtyi. Varmuuden vuoksi Jiri hivutti työkalupakin hiljaa auki ja hamusi puukon käteensä, jakoavaimen toiseen. Pakki kolahti vaimeasti, kun hän sulki sen. Toivottavasti se ei kuulunut matkustamon puolelle.

Moottori sammui. Ovet kävivät, askeleet rahisivat. Kuului veden loisketta. Olivatko he rannassa?

Jiri liikutti varovasti jalkojaan ja vartaloaan, hakeutui vähän parempaan asentoon. Kun luukku aukesi, hän yritti ponkaista pystyyn, mutta luukku pamahti saman tien takaisin. Lujaa. Jiri tunsi kallonsa halkeavan ja vajosi pimeyteen.


Miehiä oli kaksi. He huojuivat Jirin yläpuolella kuin kuvajaiset vedenpinnassa, mutta vähitellen he asettuivat. Jiri huomasi makaavansa rantapenkalla riippakoivun varjossa, varmaankin Vanajan rannalla mutta jonkin matkan päässä kaupungista. Ympärille pusikkoon oli vedetty muutama vene. Tie laskeutui metsästä, ja kääntöpaikalla seisoi vain Corolla.

Vastarannallakin kasvoi metsää. Järvi oli melkein tyyni, ja äkkiä katsoen miehetkin. Mutta isomman vasen korva nytkähteli ja hontelompi pyyhki vaaleaa sänkitukkaansa jatkuvasti taaksepäin.

Puukko ja jakoavain oli viety. Corollan takaluukku oli vieläkin auki.




Dekkariarkisto

» Lahden Dekkariseikkailut varattavissa
» Seikkailemaan pääsee taas
» Virkistyspäivä Tyhy-päivä Tyhy-ilta Ryhmäohjelma Tyky-päivä Pikkujoulut
» Kokoontumisrajoitukset poistuivat
» POIKKEUSTILA
» Dekkariseikkailu siirtyi uudelle vuosikymmenelle
» Iisalmeen etsitään harrastajanäyttelijöitä
» Vuoden kiireisin aika on taas
» Miksi ajantasainen ei ole ajantasalla
» Hyvää Uutta Vuotta 2019!
» Dekkariseikkailu Ylen Egenland -ohjelmassa
» Kevään ja alkukesän tyhy-päivät ja virkistysillat
» Suosittelulahjana illallinen kahdelle
» Kevään tyhy-päivät ja virkistysillat
» Pikkujoulut
» Ohjelmapalvelut - Tyhy-päivä tai -ilta virkistää
» Dekkarit festivaali Varkaudessa
» NÄYTTELIJÖIDEN ESITTELYJÄ Tampere
» NÄYTTELIJÖIDEN ESITTELYJÄ Helsinki
» NÄYTTELIJÖIDEN ESITTELYJÄ Kuopio
» NÄYTTELIJÖIDEN ESITTELYJÄ Jyväskylä
» Uusi yhteistyökumppanimme Oulussa
» Menestystä työyhteisöön
» Dekkarit Festivaali 28.-30.7.2017 Varkaudessa
» Mukavaa vuoden 2017 alkua
» Hyvää Joulua
» Pikkujouluohjelmaa
» Pikkujouluvarauksilla alkaa olla kiire
» Syksyn hämärät illat
» Uusi yhteistyökumppani
» PAIKKA AVOINNA PAPARAZZILLE
» Juuri julkaistua
» Uusia kirjoja myös Jarkko Sipilältä ja Markku Ropposelta
» Seppo Jokiselta uusi kirja
» Uusia näyttelijöitä Tampereella
» Yrityksemme täytti 25 vuotta
» Uusia näyttelijöitä Kuopioon
» Kevään tyhy-päiviä ja virkistysiltoja varataan nyt
» PIKKUJOULUOHJELMA
» Savon hotellit mukana Dekkariseikkailu-ohjelmassa
» Yhteistyö Jyväskylän Sokos hotellien kanssa aloitettiin
» Dekkariseikkailu-ohjelmaa tarjotaan nyt myös Original Sokos Hotel Puijonsarvessa ja Break Sokos Hotel Tahkossa
» KEVÄTETU
» Pikkujouluohjelma
» Syyskausi on käynnistynyt
» Veli-Matti Ahonen nimitettiin johtavaksi ohjelma-avustajaksi
» Huomenna alkaa kevätkausi
» Kevät keikkuen tulevi
» Hyvää Joulua
» Jyväskylässä pikkujouluseikkailut on aloitettu.
» Pikkujouluvaraukset
» Rakastajaa odotellessa
» Viimeinen Kuhala ?
» Helsingin kirjauutuuksia toimittajilta
» Lisää vuoden 2013 kirjauutuuksia
» Vuoden kirjauutuuksia
» Jyväskylään kevääksi kaksi uutta ohjelmaa
» Oulu mukaan Dekkariseikkailu-ohjelman pariin
» Syystalven pimenevät illat
» Pikkujoulujen aikaan
» Ohjelmapalvelut Helsingissä
» Syksyn TYKY-päiviä ja pikkujouluvarauksia
» Ohjelmapalvelu kevään virkistyspäiväksi
» Turkuun ja Hankoon heti varauksia
» Hanko ja Turku valmiita vastaanottamaan vieraita
» Mediasta kerättyä
» Dekkariseikkailu laajenee edelleen
» Tapani Bagge HOTSIT
» Seppo Jokinen MAKSUN PAIKKA
» Tapani Bagge TAKAKONTTI