Kirjailija Ari Paulow

Ari Paulow on Kempeleessä asuva kirjailija, kolumnisti ja freelance-toimittaja.

Paulowin dekkareiden päähenkilö on yksityisetsivä -kapakoitsija Jesse Hackman. Paulow on sanonut, että  "Kaikilla arvonsa tuntevilla suomalaisilla kaupungeilla on ikioma fiktiivinen kyttänsä. Oulu sai Jesse  Hackmanin, koska hänet se mielestäni ansaitsi.”

Yksityisetsivä Jessa Hackmainista kirjailija on onnistunut luomaan suorasanaisen ja lujanyrkkisen suomalaisen miehen, joka kaiken toiminnan keskellä ehtii pohtia myös omaa arvomaailmaansa. Hackman on yhden sortin materialisti kalliine vaatteineen ja nautintoineen; Mutta ne hän on mielestään kovalla työllään ansainnut.
Joskus hän kuitenkin ihmettelee, millä ulkomuodolla hän onnistuu saamaan myös naisen kuin naisen pauloihinsa. Usein tosin myös naiset onnistuvat saamaan hänet, vähän liiankin helposti. Mutta minkäpä raavas uros voi kauniimman sukupuolen ja viettelysten edessä. 

Ari Paulow on kirjoittanut kuusi Hackman -dekkaria vuosina 2004 - 2009. Hackman-sarjan seitsemäs osa Väärä nainen (WSOY/Johnny Kniga) julkaistiin kesällä 2013. Kesäkuussa 2011 WSOY:n Johnny Kniga Kustannus julkaisi myös Ari Paulowin kulttuurien välistä sotaa käsittelevän, paljon keskustelua herättäneen Khilafa! -romaanin. Ensimmäinen nuortenjännäri, Surmankarin vangit julkaistiin 2012.


paulow.jpg

Viimeisin kirja: Väärintekijät 2019..